Käytännön elämää ja sattumuksia matkan varrelta

Ennen matkaa ainakin itse mietin paljonkin sitä, että millaista niin sanottua arkea tulisimme kuukauden aikana viettämään. Uskon, että niin miettii joku muukin tulevaisuudessa matkalle suuntaava. Sen tähden kirjoitan vielä hieman yleistä kuvausta seudusta, käytännön elämästä, liikenteestä ja muista sekalaisista pienistä yksityiskohdista.

Alun perin meidän piti olla matkalla isomman ryhmän voimin ja sen takia majoituksemme hankinta asetti kokonsa suhteen vaatimuksia. Koulun ja ravintolan läheisyydestä ei tarkoitukseen sopivaa ja riittävän tilavaa majaa löytynyt, joten sektoria laajennettiin ja Chenevillen kylän takaa, Lac Simon järven rannalta, vuokrattiin meille väliaikainen koti. Paikka oli viihtyisä ja rauhallinen ja tilaa riitti jokaiseen tilanteeseen.

Varjoisana puolena oli tietysti se, että olimme kaukana kaikesta. Lähimpään kylään, Chenevilleen, oli matkaa noin kymmenen kilometriä. Näistä tämän seudun pienistä kylistä tuli jostain syystä melkein kaikille mieleen kuva vanhasta villin lännen kaupungista, missä yksi katu halkoo asutusta ja kadun varteen ovat kasaantunut kaikki elämän kannalta tärkeät paikat; saluuna, sheriffin toimisto, kauppa, hautaustoimisto ja parturi. Näiden seutujen asukasluku kasvaa kesäaikaan moninkertaiseksi, mutta talvella on hyvin hiljaista. Tämä näkyi siinä, että kylissä oli pieniä liikkeitä ja putiikkeja, joissa oli nyt lappu luukulla, mutta kesällä niiden ovet ovat varmasti avoimina. Lähin suuri kaupunki oli Ottawa, minne ajomatkaa kertyi reilut sata kilometriä.

Meidän päivärutiinimme muodostui nopeasti säännölliseksi. Heräilimme noin kello 9 aikoihin, tai aikaerosta johtuen, ensimmäisen viikon aikana ensimmäinen herääminen tapahtui lähes kaikilla aika tavalla tarkalleen kello 3 - 4 yöllä. Sen jälkeen hyvällä tuurilla sai vielä uudelleen unesta kiinni, jotta yöunet eivät jääneet ihan olemattomiksi. Aamupalan jälkeen oli muutama tunti aikaa tehdä omiaan ja valmistautua töihin lähtöön. Noin kello 13.30 aikaan lähdimme mökin pihasta siirtymään kohti koulua ja ravintolaa. Jos oli tarvetta käydä kaupassa, lähdimme liikkeelle aikaisemmin, koska työpäivän jälkeen kaupat olivat jo sulkeneet ovensa. 72 kilometrin ajomatkaan kului aikaa hieman reilun tunnin verran ja luonnollisesti sama matka ja aika työpäivän jälkeen kotiin palatessa. Mökille paluu ajoittui keskimäärin kello 23 aikoihin.

Jokaisena lauantaina teimme matkan Montrealiin. Veimme opettajan lentokentälle ja paluukuormassa toimme uuden opettajan aina seuraavaksi viikoksi. Matkaa lentokentälle ja takaisin kertyi kaikkine mutkineen noin 350 kilometriä ja ajallisesti odotuksineen reissu vei noin seitsemän tunnin verran. Sunnuntait olivat meille kaikista velvollisuuksista vapaita päiviä.

Meillä oli käytössämme iso, tilava, tehokas ja miellyttävä vuokra-auto. Pienenä yllätyksenä tuli heti ensimmäisenä aamuna auton vastaanottamisen jälkeen, että varustukseen ei kuulunut lumiharjaa eikä jääraappaa, vaikka oltiin kohtalaisen talvisessa maassa. Auton säiliössä ollut lasinpesunestekin oli niin laimeaa seosta, että se jäätyi heti lasiin jo pienellä pakkasella. Jotenkin pidin itsestään selvyytenä, että auton varustukseen kuuluvat vararengas ja sen vaihtamiseen tarvittavat välineet. Eivät kuuluneet. Lisäksi auton vanteet olivat kiinni lukitusmuttereilla, eli ne olisivat vaatineet vielä ihan oman erityisen työkalunsa renkaan vaihtoon. Lumiharja ja lasinpesuneste olivat ostettavissa, mutta mahdolliseen rengasrikkoon olisi syytä varautua ennakkoon. Pienet tiet, joita jouduimme ajamaan, olivat paikka paikoin erittäin kuoppaisia ja huonokuntoisia. Ehkä silloin vuokraamon tiskillä, kun tarjottiin 24 h lisäturvaa mm. rengasrikon, polttoaineen loppumisen ja avainten hukkumisen tai autoon sisälle jäämisen varalle, olisi kannattanut vastata; yes please. Meillä oli hyvää onnea, kun mitään ei sattunut ja kaikki toimi hienosti, mutta mitä teet tai mihin soitat vieraassa maassa kaukana kaikesta, kun seisot parinkymmenen asteen pakkasessa auton vieressä ja tuijotat tyhjentynyttä rengasta. On asioita, joihin kannattaa valmistautua etukäteen. Sitä vaan saattaa päästä paljon helpommalla.

Tai kyllä meillekin melkein sattui. Heti ensimmäisellä viikolla, kun olimme yöllä työpäivän jälkeen ajamassa mökille. Muutamia kilometrejä ennen perille saapumista, pienehköllä mutkaisella tiellä, lumipenkan takaa tielle hyppäsi peura. Onneksi nopeutta oli alle 70 km/h ja onneksi ketään ei tullut vastaan. Jarrua ja väistöliike vasemmalle kunnes oltiin tien toisella puolella lumipenkassa. Lumi pöllysi ja enempää ei voinut väistää, sillä seuraavaksi oltaisiin oltu ojassa. Peura taisi jo osin istua konepellillä, mutta sen ja meidän onneksemme, vauhti oli pysähtynyt. Peura jatkoi matkaansa ja mulkaisi vihaisena taakseen. Jos se olisi osannut puhua se olisi varmasti sanonut, että minä tulin oikealta senkin idiootti. Myönnän, juuri näin se oli. Mutta, mitä olisit tehnyt tai mihin olisit soittanut vieraassa maassa kaukana kaikesta, jos joku meistä olisi loukkaantunut tai peura olisi maannut tiellä kituen ja vuokra-autoon olisi tullut vaurioita.

Sääolosuhteet vaihtelivat meidän aikanamme yli 25 asteen pakkasesta kolme päivää kestäneeseen vesisateeseen. Muutenkin vuorokauden aikana tapahtuneet sään vaihtelut saattoivat olla suuria. Mökkimme sijaitsi alhaalla järven rannalla ja sieltä lähtevä tie nousi ison ja jyrkähkön mäen päälle. Sopivan kelin sattuessa tämä tuotti välillä melkoisia vaikeuksia vain kaksivetoiselle, millä lienee puolikuntoisilla kitkarenkailla varustetulle autolle. Yhtenä päivänä neljännen nousuyrityksen jälkeen näytti jo täysin varmalta, että on pakko ottaa rokulipäivä. Ja silloin, kuin tilauksesta paikalle ajoi hiekka-auto, ja työpäivä oli pelastettu. Teiden kunnossapito alueella toimi muutenkin erittäin hyvin. Kunnossapidon kalustoa oli liikkeellä näillä syrjäisemmilläkin teillä huomattavasti enemmän kuin kotona Suomessa. Erikoinen piirre oli se, että tiet suolattiin sulaksi jopa yli kymmenen asteen pakkasessa. Eli sitä lasinpesunestettä kannattaa sitten pitää autossa aina mukana. Hankalimmat olosuhteet tien päällä koettiin matkalla Ottawaan. Auton lämpömittari näytti neljää pakkasastetta ja vettä satoi taivaan täydeltä. Hymy auton ratissa oli yhtä tiukassa kuin valokuvissa.

Yhden kuukauden ja 4554 ajokilometrin kokemuksella muutama sana kanadalaisesta liikenteestä. Huomaa risteyksien stop merkit. Niitä on hyvin monissa risteyksissä ja usein jokaisessa ajosuunnassa. Pysähdy ja aja risteykseen omalla vuorollasi eli siinä järjestyksessä, missä ajoneuvot ovat risteykseen saapuneet. Punaisissa liikennevaloissa saa kääntyä oikealle, jos sitä ei ole erikseen kielletty. Muista noudattaa nopeusrajoituksia, sillä virkavaltaa on liikenteessä huomattavasti enemmän kuin Suomessa kaikkien organisaatiouudistusten eli säästötoimenpiteiden jälkeen. Liikenteen rytmi on reipasta. Suurten kaupunkien läheisyydessä ajokaistoja menee enimmäkseen neljää rinnakkain, joten peileihin on syytä vilkuilla säännöllisesti.

Mielestäni häiritsevintä ajokäyttäytymisessä oli piittaamattomuus turvallisuusväliä kohtaan. Gaetan varoittikin meitä tästä ja neuvoi erityisesti yöaikaan käyttämään pienempiä teitä työmatkoihin. Päivät olisivat näin venyneet entistä pidemmiksi, joten uskaltauduin ajamaan isoa väylää myös yöllä. Vakionopeudensäädin oli hieman reilussa sallitussa, mutta jatkuvasti oli joku kiinni takapuskurissa vaatimassa niska punaisena lisää vauhtia. Ärsyttävä ja ennen kaikkea vaarallinen tapa. Toinen hieman yllättävä piirre oli pitkien ajovalojen käyttö. Suomessakin ne usein vaihdetaan ja väläyttelemällä vaaditaan vaihdettavaksi aivan liian aikaisin ja Kanadassa tämä käytös oli vieläkin herkempää. Mutta pääsääntöisesti liikenne ei suuremmin eroa suomalaisesta ajokulttuurista. Liikennemerkkiviidakko on ulkoasultaan hieman erilaista ja siitä johtuen niiden havaitsemiseen joutuu keskittymään enemmän. Ja rekat ovat jotenkin isomman ja pelottavamman näköisiä kuin meillä täällä kotona.

Muista pienistä yksityiskohdista mainittakoon neljää päivää kestänyt katkos lämpimässä vedessä, mikä takasi varmat heräämiset aamulla suihkuun mennessä. Mökin lämminvesivaraaja sanoi sopimuksensa irti kolmannella viikolla. Toisena kylmän veden päivänä Gaetanin kautta hälytettynä varaajaa katsomassa ja mittaamassa kävi ilmeisesti eläkkeellä oleva putkimies naapurista. Sulakkeiden vaihdon jälkeen varaaja lähti toimimaan ja illaksi oli lupa odottaa lämmintä vettä. Odotusta ei palkittu, vaan kylmää suihkua tuli niskaan edelleen. Putkimies joutui hankkimaan varaosia ja vaihtamaan varaajaan sekä ylä- että alavastuksen ja sen jälkeen kaikki oli taas kunnossa.

Netti on nykyihmiselle, voi varmaan sanoa, välttämätön ja korvaamaton. Kolmannelle viikolle saakka meillä toimi mökillä yhteydet ainakin jollain tavalla, mutta sitten gigatavujen määrä tuli täyteen ja nettiä ei enää ollut. Oman operaattorin kautta otetut reissunetit toimivat ja harkiten käytettynä kahdella erikseen ostetulla paketilla selvisi suunnilleen koko kuukauden ajan. Ilmaista wifiä lainattiin aina välillä työmatkoilla, kun poikettiin tiettyjen liikkeiden pihaan ottamaan yhteyttä ja näin saatiin ladattua kotipuolesta tulleet whatsapit ja snapchatit ja mitä näitä nyt muita elämän kannalta välttämättömiä yhteyksiä onkaan.

Kotimatka alkoi ajomatkalla Montreal-Pierre Elliott Trudeaun kansainväliselle lentoasemalle. Vuokra-autolle löytyi oikea palautusosoite helposti opasteita seuraamalla ja suhteellisen helposti löytyi myös reitti tarkastuksiin ja oikealle portille odottamaan koneeseen nousua. Lento Atlantin yli Lontooseen sujui hyvin ja Lontoossa oli taas odotettavissa ripeä vaihto Helsinkiin lähtevään koneeseen. Lento laskeutui Lontooseen myöhässä, vaihtoyhteys terminaalista toiseen takkusi hieman, tarkastuksessa yhdet tavarat vedettiin sivuun perusteellisempaan tutkintaan ja Finnairin lento Helsinkiin katosi taululta. Ei siihen koneeseen tainnut meidän lennolta ehtiä juuri kukaan muukaan, joten British Airwaysin palvelutiskillä oli noin kolmen tunnin jonotus, ennen kuin saimme asiamme hoidettua.

Asioiden hoituminen tarkoitti yöpymistä hotellissa, ruokalippuja ja liput kuljetukseen hotellille ja aamulla takaisin lentokentälle. Olimme tietysti pettyneitä, koska kaikki odottivat matkan päättymistä ja kotiin pääsyä. Mutta tilanteet muuttuvat ja sen mukaan on mentävä. Aamulla herätys oli niin aikainen, että hotellin aamiainen jäi saamatta. Puoli kuuden aikaan olimme jo kentällä ja portille pääsi kello 06.30 aikaan. Kaiken piti taas kerran olla kunnossa, mutta yhden matkustajan osalta näyttikin siltä, että paikkaa koneessa ei löydy. Siinä vaiheessa seuraavien lentojen odottelu tuntui kohtuuttomalta, mutta vaihtoehtoja ei ollut. Muiden mennessä koneeseen meistä yksi jäi istumaan käytävälle ja odottamaan mahdollisesti täyttämättä jäävää paikkaa. Ja aivan viime hetkillä viimeinenkin meistä sai luvan juosta koneeseen, ja jäljellä oleva matka Suomeen päästiin tekemään porukassa.

Helsinki-Vantaan lentoasemalla pieni ja väliaikainen "uusioperheemme" sitten hajaantui ryhmähalauksen jälkeen omia suuntiaan kohti. On jotenkin hienoa miettiä sitä kehitystä, mitä ryhmässä tapahtui kuukauden aikana. Alussa kaikki olivat tietysti hieman pidättyväisiä ja varovaisia. Eri puolilta Suomea, erilaisilla taustoilla varustettuja ja joku jopa reilusti muita vanhempana, mutta kuukauden aikana ei missään tilanteessa ilmennyt minkäänlaista keskinäisiin suhteisiin liittyvää ongelmaa. Päinvastoin, erilaiset taustat ja yhden ikä unohdettiin, ja oli vaan hemmetin hauskaa. Kolmen viikon aikana viikon kerrallaan ryhmässä vierailleet opettajatkin sulautuivat porukkaan kukin vuorollaan loistavasti. Hyvä ryhmähenki ja yhteenkuuluvuuden tunne loivat perustan kaikin tavoin onnistuneelle kuukaudelle. Hei, me sitten hoidetaan tää homma... Ja muuten hoidettiin kanssa.

Suomi - Canada Menu

Neljännellä viikolla ravintolassa toteutettiin yhteisvoimin Suomi - Kanada kuuden ruokalajin menu. Me otimme vastuullemme kylmän ja lämpimän alkuruoan sekä jälkiruoan. Ja tähän vielä pienenä
bonuksena laitettiin pöytään amuce bouche, keittiön tervehdys. Hieman normaalista kaavasta poiketen menua esivalmisteltiin tiistaina ja keskiviikkona, ja se tarjoiltiin asiakkaille torstaista lauantaihin. Menun suomalainen sisältö tuli Kainuun ammattiopistolta, ja sekä suunnitelma että toteutuma, olivat erittäin onnistuneita.

Meidän osuutemme lähti liikkeelle tervehdyksellä keittiöstä. Ohueen taikinakuoreen käärittyä lohta ja pekonia, päälle hieman aina yhtä hyvää tekevää voisulaa. Sopiva suupala lusikalta tarjottuna sysäsi
menun liikkeelle.

Kylmässä alkuruoassa lautaselle asetettiin tarjolle peuraa kolmella tavalla: kylmäsavupeuratartaria, peurariimiä sekä peurasta ja ankan rasvasta valmistettu rillettes. Lihojen seuraksi valmistettiin punasipulihilloketta, puolukkasiirappia, piparjuuricremeä, pikkelöityjä sieniä, villiyrttisalaattia, punajuurilastuja ja nokkosnäkkäriä. Annos viimeisteltiin raastamalla päälle graavattua kananmunan keltuaista ja kevyellä ripauksella vihreän sävyistä havusuolaa.

Lämpimässä alkuruossa olevan kalan piti olla siikaa, mutta saatavuuden sanelemana se muuttui matkan varrella ruijanpallakseksi. Sen seurana asiakkaiden eteen saatettiin fenkolia, kurkkua, friteerattua perunaa ja kaiken kruunasi salissa lautaselle kaadettu upean sävyinen creme ninon.

Kuuden ruokalajin menu päättyi jälkiruokaan, jossa asiakkaita hemmoteltiin suklaan, tyrnin, hunajan ja salmiakin muodostamalla liitolla. Se toimi kaikin tavoin ja päätti onnistuneen kokonaisuuden hienolla tavalla.

Ehkä saimme menussa annettua paikallisille hieman jotain uutta ja erilaista, jotain suomalaista. Olimme syystäkin tyytyväisiä lopputulokseen ja hyvin tyytyväinen asiakkaille tarjottuun kokonaisuuteen oli myös Chef Tessier.

Menun suomalaiset osuudet toteutimme yhdessä kanadalaisten työpariemme kanssa. Esivalmistelut ja torstain sekä perjantain menun vedimme läpi yhdessä, mutta heidän vastuulleen jäi huolehtia lauantai-illan tarjoilun onnistumisesta. Emme olleet huolissamme, sillä kollegojemme  ammattitaidon ja asenteen tietäen, sekin ilta onnistui aivan varmasti.

Kuukausi Kanadassa oli vierähtänyt nopeasti ja perjantai-illan töiden jälkeen oli jäähyväisten aika.
Tunnelma oli iloinen, mutta samalla kertaa hieman haikea. Uudet ystävyyssuhteet jäivät pitkän välimatkan päähän. Ryhmäkuvia, parikuvia, kuvia kolmistaan, halauksia. Lupauksia siitä, että vielä ehkä nähdään jonain päivänä. Meitä muistettiin pienillä lahjoilla ja meille luovutettiin hienot, nimikoidut työtakit Suomen ja Kanadan lipuilla varustettuna. Hieno ja monella tavalla opettavainen kuukausi, arvokasta kokemusta ammatillisessa mielessä sekä erityisellä lämmöllä muisteltavia sosiaalisia kokemuksia niin isommassa työryhmässä kuin omassa pienessä tiiviisti kuukauden yhdessä viettäneessä porukassa.

Relais de la Lièvre-Seigneurie, Ècole hôtelière de I´Outaouais

Ajelimme kohti koulua Gaetanin auton perässä. Matkaa mökiltä koululle Buckinghamiin kertyi noin 70 kilometriä. Puolet matkasta oli pienempää tietä, mutkaista ja vaihtelevaa, sellaista hereillä pitävää, ja loput isompaa autoroute 50 baanaa.

Koululla tutustuimme tiloihin, saimme välineitä työskentelyä varten ja kaapit vaatteiden ja varusteiden säilytykseen. Sen jälkeen astuimme luokkaan muiden oppilaiden joukkoon ja Gaetan esitteli meidät ryhmälleen. Meille oli etukäteen ajateltu työparit, jotka opastivat, neuvoivat ja antoivat meille tehtäviä. Vastaanotto oli avoin ja ystävällinen. Tuntui hyvin aidosti siltä, että meidät otettiin innostuneesti vastaan ja että meitä oli odotettu.

Työviikon kaava oli seuraava; maanantaina ja tiistaina tehtiin esivalmisteluita ja keskiviikosta perjantaihin ravintola oli auki asiakkaille tilausten mukaan. Joskus ravintola oli avoinna myös lauantaisin. Luokassa meille jaettiin menu, sitä käytiin läpi suullisesti ja jaettiin tehtävät. Olimme kohtalaisesti sanottuna pihalla, koska menu oli ranskaa ja keskustelut käytiin ranskan kielellä. Kuuntelimme sujuvasti, mutta siihen se jäi. Ehkä edes menu englanniksi olisi auttanut aika paljon enemmän ymmärtämään tulevaa viikkoa. Kun menu oli käyty läpi ja ohjeet oli jaettu, menimme käsien pesun kautta töihin.

Ryhmän oppilaat olivat opintojensa toisella vuodella. Ensimmäinen vuosi oli saatu oppia ja nyt heille oli annettu enemmän vastuuta omasta työskentelystään. He saivat menun kautta puitteet siitä, mitä tehdään, mutta heillä oli myös vapauksia siihen, miten käyttää annokseen liittyviä raaka-aineita. Tietysti lopullisen sanan sanoi ja hyväksynnän antoi Chef Gaetan Tessier. Mutta selvästikin Gaetan halusi opiskelijoiden käyttävän myös omaa ajatteluaan ja luovuuttaan annosten toteuttamisessa.





Aina uuteen työympäristöön mentäessä kestää jonkin aikaa ennen kuin pääsee edes jollain tavalla sisälle talon tavoista. Ja tällä kertaa piti päästä sisälle myös hieman toisenlaiseen tekemisen kulttuuriin ja vielä vieraalla kielellä. Kaikki sanat raaka-aineista, välineistä tai tekemisestä eivät aina löytyneet puolin tai toisin, mutta jollain keinolla kaikki tarpeelliset asiat selvitettiin, jotta työt saatiin hoidettua. Piti vaan rohkeasti yrittää kysyä ja keksiä kiertäviä ilmaisuja tai välillä jopa piirtää paperille sen, mitä yritti tarkoittaa.

Aloimme työskennellä pariemme kanssa ja ranskaksi kirjoitettu viikon menu alkoi avautua meillekin. Suurin osa raaka-aineista oli esikäsittelemättömiä, joten annosten valmistus lähti liikkeelle ihan sieltä alusta saakka. Valmistuksessa nähtiin myös paljon vaivaa; juureksiin veisteltiin säännöllisiä kulmia (seven faces) ja kasviksia muotoiltiin samanlaisiin ja samankokoisiin paloihin, ja niiden pintaan kaiverrettiin kuvioita. Tämä kaikki tietysti kehittää perustaitoja, tekemisen tekniikkaa ja veitsen käyttöä, mutta aikaa se vaatii. Näin perusteelliset esivalmistelutyöt olivat mahdollisia vain sen takia, että niihin oli käytettävissä kaksi kokonaista työpäivää. Välillä saattoi tulla hetkiä, että omassa työpisteessä ei ollut kaiken aikaa riittävästi tekemistä kaikille. Silloin tarvittiin omaa aktiivisuutta. Piti kiertää keittiössä, katsella, kysellä ja tarjoutua tekemään tehtäviä myös muissa työpisteissä. Näin koko menu hahmottui, kun näki ja teki töitä muidenkin annosten parissa. Samalla koko oppilaiden ryhmä alkoi tulla vähitellen tutuksi.

Loppuviikosta esivalmistelutyöt jalostuivat lautasille näyttäviin annoksiin. Ravintolassa käy asiakkaita noin 40:stä jopa yli sataan henkilöön illassa. Kun alkuruoat lähtivät liikkeelle alkoivat muiden ruokalajien tekijät ajoittaa omien annostensa valmistusta. Kaikki tuntui menevän sujuvasti ja me pyrimme auttamaan ja osallistumaan parhaan kykymme mukaisesti. Jokainen annos kulki saliin Chef Tessierin kautta, joten laadunvalvonta oli näin taattua. Keskiviikkoisin uuden menun ruokien nostaminen vielä haki hieman uraansa, mutta torstain kautta perjantaihin mentäessä, tekemiseen tuli lisää varmuutta ja rutiinia. Näin me menimme ja opimme ryhmän mukana kolmannelle viikolle saakka.

Kolmannella viikolla osallistuimme edelleen sen viikon menun esivalmisteluiden tekemiseen. Työpisteet vaihtuivat aina matkan varrella pääruoasta alkuruokiin tai jälkiruokiin ja leipomiseenkin pääsimme osallistumaan. Perjantain vapaapäivän aikana saimme sitten hienon tilaisuuden olla itse ravintolan puolella toteamassa ryhmän ja myös meidän työmme tuloksia. Saimme kokea sen tunnelman, mikä ravintolassa oli, näimme asiakaspalvelun aitiopaikalta ja ennen kaikkea saimme eteemme ihailtaviksi, tutkittaviksi ja nautittaviksi menun eri annoksia. Tämä tuntui täydelliseltä  yhteenvedolta niille asioille, mitä olimme viikkojen aikana työstäneet keittiön puolella. Oppimisen kannalta ajatellen olimme tietysti myös kriittisiä asiakkaita, ja mietimme, mitä olisi voinut hioa tai  tehdä ehkä jopa toisin, jotta lopputulos olisi ollut vieläkin onnistuneempi.





Hienoin asia keittiössä, innostuneen ja motivoituneen ilmapiirin lisäksi, olivat raaka-aineet ja perinpohjainen tekeminen. Koululla on lihanleikkaamiseen ja käsittelyyn kouluttava linja ja keittiöllä käytettävät lihat tulevat suurelta osin tätä kautta. Erilaisia ruhonosia, isoja, luullisia paloja ja kokonaisia fileitä. Lihat siistittiin ja leikattiin sopiviin paloihin keittiössä. Ei valmiiksi paloiteltuja kuutioita, ei marinoitua tai valmiiksi kypsennettyä tavaraa. Ei, vaan kaikki tehtiin itse ja opittiin tärkeitä asioita ihan oikeasta ruoanvalmistuksesta. Ruokien tekemiseen käytettiin kokonaisia ankkoja, kanoja, hanhia, kaneja ja kaloja ja näin opittiin taas raaka-aineiden käsittelyä. Juurekset ja kasvikset olivat kokonaisia ja kuorimattomia. Niitä ei kaadettu suunnilleen suoraan pussista kattilaan, vaan perusasioita hiottiin edelleen niitäkin käsittelemällä. Ja totuushan on, että myös raaka-aineiden makumaailma on näin toimittaessa varmasti parhaimmillaan.

Aina alkuviikosta keittiön suurissa padoissa kiehuivat hiljalleen liemet, joista valmistettiin kastikkeet ja keittoihin tarvittavat pohjat. Suunnilleen kaikki se, mitä jäi raaka-aineiden käsittelystä sivuun, hyödynnettiin liemien valmistuksessa. Näin raaka-aineista otettiin talteen kaikki mahdolliset maut, ja ne pääsivät osaksi pitkään keitettyä, herkullista lientä. Ei pussitavaraa, ei jauheita, ei kuutioita, ei kastikkeen ruskistajia, ei lisäaineita. Vain ja ainoastaan aitoa ja oikeaa tavaraa. Henkilökohtainen mielipiteeni on; tykkään ehdottomasti.

Go Canada Go!

Go Canada Go! viestin laittoi Pasi, yhden työssäoppimiseni ohjaaja. Ohjeet jatkuivat: "Mene ja ole kuin sieni. Ime sieltä itseesi kaikki tieto ja mahdollisuudet. Ja muista lähettää kuvia." Pasi on ihminen, jota pitää enimmäkseen lukea oikealta vasemmalle. Pasin motto on: Älä  todellakaan tee tänään mitään, minkä voit jättää huomiselle." Jos pyydät Pasilta jotain, Pasi vastaa heti, ei käy. Mutta aina se kävi. Pasi neuvoi, auttoi ja opasti. Tällä kertaa Pasi puhui normaalisti ja todellakin tarkoitti sitä, että minulle oli annettu ainutlaatuinen tilaisuus. 

Monta listaa asioista, mitkä pitää muistaa. Monta listaa vaatteista ja tavaroista, mitkä pitää ottaa mukaan. Kopioita tarvittavista ja tärkeistä papereista. Tiedon etsintää netistä; matkustamisesta, lentokentistä ja Kanadan elämänmenosta sekä kulttuurista. Oppilaitoksen tarjoamat valmennukset verkossa ja paljon omaa henkistä valmistautumista. Odotusta ja jännitystä. Vielä tässä iässäkin. Kaikkeen ei voi aina valmistautua, mutta ihan kylmiltään koneeseen ei ehkä kannata hypätä.

3.2.18 kello 11.30 aikaan kokoontui etuoikeutettujen kokkiopiskelijoiden ryhmä Helsinki-Vantaan lentokentälle. Eri puolilta Suomea koostuvan ryhmän jäsenet olivat suurimmaksi osaksi toisilleen täysin tuntemattomia, mutta yhteinen ja yhdistävä kokemus alkoi suuren näyttötaulun alta, jatkui check innin kautta bag dropiin, turvatarkastukseen ja Lontooseen lähtevään koneeseen. Erittäin valitettavaa oli, että yhden ryhmään kuuluvan matkaan tuli ennen lähtöä este, mutta toivotaan ja uskotaan, että hän pääsee mukaan seuraavalla kierroksella.

Lento Lontooseen oli nopea siirtymä. Etukäteen ajateltuna oletin, että koneen vaihto tiukassa aikataulussa Heathrown kentällä olisi vaikeaa, mutta ei se ollut. Opasteet olivat hyvät ja yhteys terminaalista toiseen oli nopea. Just follow the purple line.

Yli seitsemän tunnin lento Montrealiin sujui sekin mukavasti. British Airwaysin kone oli iso ja vakaan tuntuinen ja tarjoilu pelasi kiitettävästi. Pakettiin kuului jopa viiniä ruoan kanssa. Eipä huono juttu ollenkaan.

Montreal-Pierre Elliot Trudeaun kansainvälisellä lentoasemalla teimme ensin automaatilla selvityksen maahantulosta ja sen jälkeen siirryimme virkailijan tiskin eteen. Valmentautumisessa oli ollut puhetta, että kysymykset voivat olla hyvinkin tiukkaan sävyyn esitettyjä, ja sitä ne todellakin olivat. Jokainen meistä kuulusteltiin erikseen ja papereita piti kaivella tiskille tarkastettavaksi. Lopulta virkailijalta irtosi jopa ainakin ehkä sellainen pieni hymyn tapainen, ja hän toivotti meidät tervetulleeksi Kanadaan.

Kaikkien laukut olivat myös matkanneet onnistuneesti Montrealiin saakka ja shuttle kuljetuksella matkamme jatkui lentokenttä hotelliin. Majoittuminen huoneisiin, hetken istuminen ja hengähtäminen baarissa, ja kaikki olivat valmiita nukkumaan.

Hotellin aamiaisella saimme tiedon matkamme isännältä chef Gaetan Tessieriltä, että Gatineaun alueella oli satanut runsaasti lunta. Gaetan pyysi meitä viipymään Montrealissa vielä seuraavaan päivään. Uskoimme häntä ja saimme hotellista samat huoneet vielä toiseksi yöksi.

Meille jäi sitten se päivä viettää aikaa Montrealissa ja päätimme vähän tutustua kaupunkiin. Ensin matkasimme shuttlella takaisin lentoasemalle ja haimme Hertzin vuokraamosta meille varatun auton alle. Sitten osoitetta navigaattoriin ja kylälle. Vajaan parin tunnin hieman epämääräisen pyörimisen jälkeen olimme onnellisesti takaisin kotona, omassa hotellissa. Tulipahan käytyä ja vähän nähtyäkin voisi kuitenkin sanoa tähän kohtaan.

Seuraavana päivänä heti kello yhdentoista jälkeen lastauduimme toyotaan, isoon sellaiseen, ja otimme suunnan kohti Montebelloa ja Chocomotivea, mikä oli sovittu paikaksi Gaetanin tapaamiseen.  Matka sujui hyvin ja olimme hyvissä ajoin paikalla. Katselimme hieman ympärille ja tutustuimme Chocomotiveen, joka on Gaetanin luoma paikka, mutta josta hän on sittemmin luopunut. Paikka on hieno, lämminhenkinen ja täynnä käsityönä tehtyjä houkuttelevia tuotteita suklaasta olueen. Gaetan kertoi olevansa edelleen hyvin ylpeä paikasta ja ihan aiheesta.

ChocoMotive Montebello

Gaetanin perässä ajelimme meille varattua mökkiä kohti. Matkalla poikkesimme Chenevillen kylän kaupassa, koska isäntämme halusi meidän hankkivan haluamiamme aamupala tarpeita. Gaetan ei hyväksynyt vastaväitteitä, vaan hän maksoi kaiken sen, mitä olimme kärryyn keränneet.

Mökki oli hieno ja siisti. Tilaa oli enemmän kuin riittävästi ja kaikille löytyi oma huone, mikä tietysti on tärkeä asia siinä vaiheessa, kun kaipaa hetken omaa rauhaa.

Gaetan jätti meidät majoittumaan ja asettumaan taloksi. Hän sanoi tulevansa hakemaan meidät seuraavana päivänä, jotta näkisimme reitin koululle. Perinpohjainen huolehtiminen ja vieraanvaraisuus jatkui.

Ps. Koska alunperin oli vahva todennäköisyys sille, että meillä ei olisi nettiyhteyttä käytössä majoituksessa, ei kenelläkään ollut kannettavaa mukana matkatavaroissaan. Perillä kuitenkin selvisi, että mökissä on WiFi ja vastoin normaalia käytäntöä, kaukaiset vieraat saivat sen lopulta käyttöönsä. Nämä kirjoitukset luodaan työläästi puhelimella näppäilemällä. Mielestäni tämä yksityiskohta poistaa täysin vastuun enemmän kuin todennäköisiltä kirjoitusvirheiltä. Ja suurin piirtein kaikelta muultakin. Esim. jos / kun kuvia ilmestyy sinne tänne vääriin kohtiin. Lisäksi tekstit ilmestyvät viiveellä, ovat lyhyitä ja lauseet pelkistettyjä. Asiasisältö yritetään kuitenkin pitää mahdollisimman oikeana.