Ennen matkaa ainakin itse mietin paljonkin sitä, että millaista niin sanottua arkea tulisimme kuukauden aikana viettämään. Uskon, että niin miettii joku muukin tulevaisuudessa matkalle suuntaava. Sen tähden kirjoitan vielä hieman yleistä kuvausta seudusta, käytännön elämästä, liikenteestä ja muista sekalaisista pienistä yksityiskohdista.
Alun perin meidän piti olla matkalla isomman ryhmän voimin ja sen takia majoituksemme hankinta asetti kokonsa suhteen vaatimuksia. Koulun ja ravintolan läheisyydestä ei tarkoitukseen sopivaa ja riittävän tilavaa majaa löytynyt, joten sektoria laajennettiin ja Chenevillen kylän takaa, Lac Simon järven rannalta, vuokrattiin meille väliaikainen koti. Paikka oli viihtyisä ja rauhallinen ja tilaa riitti jokaiseen tilanteeseen.
Varjoisana puolena oli tietysti se, että olimme kaukana kaikesta. Lähimpään kylään, Chenevilleen, oli matkaa noin kymmenen kilometriä. Näistä tämän seudun pienistä kylistä tuli jostain syystä melkein kaikille mieleen kuva vanhasta villin lännen kaupungista, missä yksi katu halkoo asutusta ja kadun varteen ovat kasaantunut kaikki elämän kannalta tärkeät paikat; saluuna, sheriffin toimisto, kauppa, hautaustoimisto ja parturi. Näiden seutujen asukasluku kasvaa kesäaikaan moninkertaiseksi, mutta talvella on hyvin hiljaista. Tämä näkyi siinä, että kylissä oli pieniä liikkeitä ja putiikkeja, joissa oli nyt lappu luukulla, mutta kesällä niiden ovet ovat varmasti avoimina. Lähin suuri kaupunki oli Ottawa, minne ajomatkaa kertyi reilut sata kilometriä.
Meidän päivärutiinimme muodostui nopeasti säännölliseksi. Heräilimme noin kello 9 aikoihin, tai aikaerosta johtuen, ensimmäisen viikon aikana ensimmäinen herääminen tapahtui lähes kaikilla aika tavalla tarkalleen kello 3 - 4 yöllä. Sen jälkeen hyvällä tuurilla sai vielä uudelleen unesta kiinni, jotta yöunet eivät jääneet ihan olemattomiksi. Aamupalan jälkeen oli muutama tunti aikaa tehdä omiaan ja valmistautua töihin lähtöön. Noin kello 13.30 aikaan lähdimme mökin pihasta siirtymään kohti koulua ja ravintolaa. Jos oli tarvetta käydä kaupassa, lähdimme liikkeelle aikaisemmin, koska työpäivän jälkeen kaupat olivat jo sulkeneet ovensa. 72 kilometrin ajomatkaan kului aikaa hieman reilun tunnin verran ja luonnollisesti sama matka ja aika työpäivän jälkeen kotiin palatessa. Mökille paluu ajoittui keskimäärin kello 23 aikoihin.
Jokaisena lauantaina teimme matkan Montrealiin. Veimme opettajan lentokentälle ja paluukuormassa toimme uuden opettajan aina seuraavaksi viikoksi. Matkaa lentokentälle ja takaisin kertyi kaikkine mutkineen noin 350 kilometriä ja ajallisesti odotuksineen reissu vei noin seitsemän tunnin verran. Sunnuntait olivat meille kaikista velvollisuuksista vapaita päiviä.
Meillä oli käytössämme iso, tilava, tehokas ja miellyttävä vuokra-auto. Pienenä yllätyksenä tuli heti ensimmäisenä aamuna auton vastaanottamisen jälkeen, että varustukseen ei kuulunut lumiharjaa eikä jääraappaa, vaikka oltiin kohtalaisen talvisessa maassa. Auton säiliössä ollut lasinpesunestekin oli niin laimeaa seosta, että se jäätyi heti lasiin jo pienellä pakkasella. Jotenkin pidin itsestään selvyytenä, että auton varustukseen kuuluvat vararengas ja sen vaihtamiseen tarvittavat välineet. Eivät kuuluneet. Lisäksi auton vanteet olivat kiinni lukitusmuttereilla, eli ne olisivat vaatineet vielä ihan oman erityisen työkalunsa renkaan vaihtoon. Lumiharja ja lasinpesuneste olivat ostettavissa, mutta mahdolliseen rengasrikkoon olisi syytä varautua ennakkoon. Pienet tiet, joita jouduimme ajamaan, olivat paikka paikoin erittäin kuoppaisia ja huonokuntoisia. Ehkä silloin vuokraamon tiskillä, kun tarjottiin 24 h lisäturvaa mm. rengasrikon, polttoaineen loppumisen ja avainten hukkumisen tai autoon sisälle jäämisen varalle, olisi kannattanut vastata; yes please. Meillä oli hyvää onnea, kun mitään ei sattunut ja kaikki toimi hienosti, mutta mitä teet tai mihin soitat vieraassa maassa kaukana kaikesta, kun seisot parinkymmenen asteen pakkasessa auton vieressä ja tuijotat tyhjentynyttä rengasta. On asioita, joihin kannattaa valmistautua etukäteen. Sitä vaan saattaa päästä paljon helpommalla.
Tai kyllä meillekin melkein sattui. Heti ensimmäisellä viikolla, kun olimme yöllä työpäivän jälkeen ajamassa mökille. Muutamia kilometrejä ennen perille saapumista, pienehköllä mutkaisella tiellä, lumipenkan takaa tielle hyppäsi peura. Onneksi nopeutta oli alle 70 km/h ja onneksi ketään ei tullut vastaan. Jarrua ja väistöliike vasemmalle kunnes oltiin tien toisella puolella lumipenkassa. Lumi pöllysi ja enempää ei voinut väistää, sillä seuraavaksi oltaisiin oltu ojassa. Peura taisi jo osin istua konepellillä, mutta sen ja meidän onneksemme, vauhti oli pysähtynyt. Peura jatkoi matkaansa ja mulkaisi vihaisena taakseen. Jos se olisi osannut puhua se olisi varmasti sanonut, että minä tulin oikealta senkin idiootti. Myönnän, juuri näin se oli. Mutta, mitä olisit tehnyt tai mihin olisit soittanut vieraassa maassa kaukana kaikesta, jos joku meistä olisi loukkaantunut tai peura olisi maannut tiellä kituen ja vuokra-autoon olisi tullut vaurioita.
Sääolosuhteet vaihtelivat meidän aikanamme yli 25 asteen pakkasesta kolme päivää kestäneeseen vesisateeseen. Muutenkin vuorokauden aikana tapahtuneet sään vaihtelut saattoivat olla suuria. Mökkimme sijaitsi alhaalla järven rannalla ja sieltä lähtevä tie nousi ison ja jyrkähkön mäen päälle. Sopivan kelin sattuessa tämä tuotti välillä melkoisia vaikeuksia vain kaksivetoiselle, millä lienee puolikuntoisilla kitkarenkailla varustetulle autolle. Yhtenä päivänä neljännen nousuyrityksen jälkeen näytti jo täysin varmalta, että on pakko ottaa rokulipäivä. Ja silloin, kuin tilauksesta paikalle ajoi hiekka-auto, ja työpäivä oli pelastettu. Teiden kunnossapito alueella toimi muutenkin erittäin hyvin. Kunnossapidon kalustoa oli liikkeellä näillä syrjäisemmilläkin teillä huomattavasti enemmän kuin kotona Suomessa. Erikoinen piirre oli se, että tiet suolattiin sulaksi jopa yli kymmenen asteen pakkasessa. Eli sitä lasinpesunestettä kannattaa sitten pitää autossa aina mukana. Hankalimmat olosuhteet tien päällä koettiin matkalla Ottawaan. Auton lämpömittari näytti neljää pakkasastetta ja vettä satoi taivaan täydeltä. Hymy auton ratissa oli yhtä tiukassa kuin valokuvissa.
Yhden kuukauden ja 4554 ajokilometrin kokemuksella muutama sana kanadalaisesta liikenteestä. Huomaa risteyksien stop merkit. Niitä on hyvin monissa risteyksissä ja usein jokaisessa ajosuunnassa. Pysähdy ja aja risteykseen omalla vuorollasi eli siinä järjestyksessä, missä ajoneuvot ovat risteykseen saapuneet. Punaisissa liikennevaloissa saa kääntyä oikealle, jos sitä ei ole erikseen kielletty. Muista noudattaa nopeusrajoituksia, sillä virkavaltaa on liikenteessä huomattavasti enemmän kuin Suomessa kaikkien organisaatiouudistusten eli säästötoimenpiteiden jälkeen. Liikenteen rytmi on reipasta. Suurten kaupunkien läheisyydessä ajokaistoja menee enimmäkseen neljää rinnakkain, joten peileihin on syytä vilkuilla säännöllisesti.
Mielestäni häiritsevintä ajokäyttäytymisessä oli piittaamattomuus turvallisuusväliä kohtaan. Gaetan varoittikin meitä tästä ja neuvoi erityisesti yöaikaan käyttämään pienempiä teitä työmatkoihin. Päivät olisivat näin venyneet entistä pidemmiksi, joten uskaltauduin ajamaan isoa väylää myös yöllä. Vakionopeudensäädin oli hieman reilussa sallitussa, mutta jatkuvasti oli joku kiinni takapuskurissa vaatimassa niska punaisena lisää vauhtia. Ärsyttävä ja ennen kaikkea vaarallinen tapa. Toinen hieman yllättävä piirre oli pitkien ajovalojen käyttö. Suomessakin ne usein vaihdetaan ja väläyttelemällä vaaditaan vaihdettavaksi aivan liian aikaisin ja Kanadassa tämä käytös oli vieläkin herkempää. Mutta pääsääntöisesti liikenne ei suuremmin eroa suomalaisesta ajokulttuurista. Liikennemerkkiviidakko on ulkoasultaan hieman erilaista ja siitä johtuen niiden havaitsemiseen joutuu keskittymään enemmän. Ja rekat ovat jotenkin isomman ja pelottavamman näköisiä kuin meillä täällä kotona.
Muista pienistä yksityiskohdista mainittakoon neljää päivää kestänyt katkos lämpimässä vedessä, mikä takasi varmat heräämiset aamulla suihkuun mennessä. Mökin lämminvesivaraaja sanoi sopimuksensa irti kolmannella viikolla. Toisena kylmän veden päivänä Gaetanin kautta hälytettynä varaajaa katsomassa ja mittaamassa kävi ilmeisesti eläkkeellä oleva putkimies naapurista. Sulakkeiden vaihdon jälkeen varaaja lähti toimimaan ja illaksi oli lupa odottaa lämmintä vettä. Odotusta ei palkittu, vaan kylmää suihkua tuli niskaan edelleen. Putkimies joutui hankkimaan varaosia ja vaihtamaan varaajaan sekä ylä- että alavastuksen ja sen jälkeen kaikki oli taas kunnossa.
Netti on nykyihmiselle, voi varmaan sanoa, välttämätön ja korvaamaton. Kolmannelle viikolle saakka meillä toimi mökillä yhteydet ainakin jollain tavalla, mutta sitten gigatavujen määrä tuli täyteen ja nettiä ei enää ollut. Oman operaattorin kautta otetut reissunetit toimivat ja harkiten käytettynä kahdella erikseen ostetulla paketilla selvisi suunnilleen koko kuukauden ajan. Ilmaista wifiä lainattiin aina välillä työmatkoilla, kun poikettiin tiettyjen liikkeiden pihaan ottamaan yhteyttä ja näin saatiin ladattua kotipuolesta tulleet whatsapit ja snapchatit ja mitä näitä nyt muita elämän kannalta välttämättömiä yhteyksiä onkaan.
Kotimatka alkoi ajomatkalla Montreal-Pierre Elliott Trudeaun kansainväliselle lentoasemalle. Vuokra-autolle löytyi oikea palautusosoite helposti opasteita seuraamalla ja suhteellisen helposti löytyi myös reitti tarkastuksiin ja oikealle portille odottamaan koneeseen nousua. Lento Atlantin yli Lontooseen sujui hyvin ja Lontoossa oli taas odotettavissa ripeä vaihto Helsinkiin lähtevään koneeseen. Lento laskeutui Lontooseen myöhässä, vaihtoyhteys terminaalista toiseen takkusi hieman, tarkastuksessa yhdet tavarat vedettiin sivuun perusteellisempaan tutkintaan ja Finnairin lento Helsinkiin katosi taululta. Ei siihen koneeseen tainnut meidän lennolta ehtiä juuri kukaan muukaan, joten British Airwaysin palvelutiskillä oli noin kolmen tunnin jonotus, ennen kuin saimme asiamme hoidettua.
Asioiden hoituminen tarkoitti yöpymistä hotellissa, ruokalippuja ja liput kuljetukseen hotellille ja aamulla takaisin lentokentälle. Olimme tietysti pettyneitä, koska kaikki odottivat matkan päättymistä ja kotiin pääsyä. Mutta tilanteet muuttuvat ja sen mukaan on mentävä. Aamulla herätys oli niin aikainen, että hotellin aamiainen jäi saamatta. Puoli kuuden aikaan olimme jo kentällä ja portille pääsi kello 06.30 aikaan. Kaiken piti taas kerran olla kunnossa, mutta yhden matkustajan osalta näyttikin siltä, että paikkaa koneessa ei löydy. Siinä vaiheessa seuraavien lentojen odottelu tuntui kohtuuttomalta, mutta vaihtoehtoja ei ollut. Muiden mennessä koneeseen meistä yksi jäi istumaan käytävälle ja odottamaan mahdollisesti täyttämättä jäävää paikkaa. Ja aivan viime hetkillä viimeinenkin meistä sai luvan juosta koneeseen, ja jäljellä oleva matka Suomeen päästiin tekemään porukassa.
Helsinki-Vantaan lentoasemalla pieni ja väliaikainen "uusioperheemme" sitten hajaantui ryhmähalauksen jälkeen omia suuntiaan kohti. On jotenkin hienoa miettiä sitä kehitystä, mitä ryhmässä tapahtui kuukauden aikana. Alussa kaikki olivat tietysti hieman pidättyväisiä ja varovaisia. Eri puolilta Suomea, erilaisilla taustoilla varustettuja ja joku jopa reilusti muita vanhempana, mutta kuukauden aikana ei missään tilanteessa ilmennyt minkäänlaista keskinäisiin suhteisiin liittyvää ongelmaa. Päinvastoin, erilaiset taustat ja yhden ikä unohdettiin, ja oli vaan hemmetin hauskaa. Kolmen viikon aikana viikon kerrallaan ryhmässä vierailleet opettajatkin sulautuivat porukkaan kukin vuorollaan loistavasti. Hyvä ryhmähenki ja yhteenkuuluvuuden tunne loivat perustan kaikin tavoin onnistuneelle kuukaudelle. Hei, me sitten hoidetaan tää homma... Ja muuten hoidettiin kanssa.
Sääolosuhteet vaihtelivat meidän aikanamme yli 25 asteen pakkasesta kolme päivää kestäneeseen vesisateeseen. Muutenkin vuorokauden aikana tapahtuneet sään vaihtelut saattoivat olla suuria. Mökkimme sijaitsi alhaalla järven rannalla ja sieltä lähtevä tie nousi ison ja jyrkähkön mäen päälle. Sopivan kelin sattuessa tämä tuotti välillä melkoisia vaikeuksia vain kaksivetoiselle, millä lienee puolikuntoisilla kitkarenkailla varustetulle autolle. Yhtenä päivänä neljännen nousuyrityksen jälkeen näytti jo täysin varmalta, että on pakko ottaa rokulipäivä. Ja silloin, kuin tilauksesta paikalle ajoi hiekka-auto, ja työpäivä oli pelastettu. Teiden kunnossapito alueella toimi muutenkin erittäin hyvin. Kunnossapidon kalustoa oli liikkeellä näillä syrjäisemmilläkin teillä huomattavasti enemmän kuin kotona Suomessa. Erikoinen piirre oli se, että tiet suolattiin sulaksi jopa yli kymmenen asteen pakkasessa. Eli sitä lasinpesunestettä kannattaa sitten pitää autossa aina mukana. Hankalimmat olosuhteet tien päällä koettiin matkalla Ottawaan. Auton lämpömittari näytti neljää pakkasastetta ja vettä satoi taivaan täydeltä. Hymy auton ratissa oli yhtä tiukassa kuin valokuvissa.
Yhden kuukauden ja 4554 ajokilometrin kokemuksella muutama sana kanadalaisesta liikenteestä. Huomaa risteyksien stop merkit. Niitä on hyvin monissa risteyksissä ja usein jokaisessa ajosuunnassa. Pysähdy ja aja risteykseen omalla vuorollasi eli siinä järjestyksessä, missä ajoneuvot ovat risteykseen saapuneet. Punaisissa liikennevaloissa saa kääntyä oikealle, jos sitä ei ole erikseen kielletty. Muista noudattaa nopeusrajoituksia, sillä virkavaltaa on liikenteessä huomattavasti enemmän kuin Suomessa kaikkien organisaatiouudistusten eli säästötoimenpiteiden jälkeen. Liikenteen rytmi on reipasta. Suurten kaupunkien läheisyydessä ajokaistoja menee enimmäkseen neljää rinnakkain, joten peileihin on syytä vilkuilla säännöllisesti.
Mielestäni häiritsevintä ajokäyttäytymisessä oli piittaamattomuus turvallisuusväliä kohtaan. Gaetan varoittikin meitä tästä ja neuvoi erityisesti yöaikaan käyttämään pienempiä teitä työmatkoihin. Päivät olisivat näin venyneet entistä pidemmiksi, joten uskaltauduin ajamaan isoa väylää myös yöllä. Vakionopeudensäädin oli hieman reilussa sallitussa, mutta jatkuvasti oli joku kiinni takapuskurissa vaatimassa niska punaisena lisää vauhtia. Ärsyttävä ja ennen kaikkea vaarallinen tapa. Toinen hieman yllättävä piirre oli pitkien ajovalojen käyttö. Suomessakin ne usein vaihdetaan ja väläyttelemällä vaaditaan vaihdettavaksi aivan liian aikaisin ja Kanadassa tämä käytös oli vieläkin herkempää. Mutta pääsääntöisesti liikenne ei suuremmin eroa suomalaisesta ajokulttuurista. Liikennemerkkiviidakko on ulkoasultaan hieman erilaista ja siitä johtuen niiden havaitsemiseen joutuu keskittymään enemmän. Ja rekat ovat jotenkin isomman ja pelottavamman näköisiä kuin meillä täällä kotona.
Muista pienistä yksityiskohdista mainittakoon neljää päivää kestänyt katkos lämpimässä vedessä, mikä takasi varmat heräämiset aamulla suihkuun mennessä. Mökin lämminvesivaraaja sanoi sopimuksensa irti kolmannella viikolla. Toisena kylmän veden päivänä Gaetanin kautta hälytettynä varaajaa katsomassa ja mittaamassa kävi ilmeisesti eläkkeellä oleva putkimies naapurista. Sulakkeiden vaihdon jälkeen varaaja lähti toimimaan ja illaksi oli lupa odottaa lämmintä vettä. Odotusta ei palkittu, vaan kylmää suihkua tuli niskaan edelleen. Putkimies joutui hankkimaan varaosia ja vaihtamaan varaajaan sekä ylä- että alavastuksen ja sen jälkeen kaikki oli taas kunnossa.
Netti on nykyihmiselle, voi varmaan sanoa, välttämätön ja korvaamaton. Kolmannelle viikolle saakka meillä toimi mökillä yhteydet ainakin jollain tavalla, mutta sitten gigatavujen määrä tuli täyteen ja nettiä ei enää ollut. Oman operaattorin kautta otetut reissunetit toimivat ja harkiten käytettynä kahdella erikseen ostetulla paketilla selvisi suunnilleen koko kuukauden ajan. Ilmaista wifiä lainattiin aina välillä työmatkoilla, kun poikettiin tiettyjen liikkeiden pihaan ottamaan yhteyttä ja näin saatiin ladattua kotipuolesta tulleet whatsapit ja snapchatit ja mitä näitä nyt muita elämän kannalta välttämättömiä yhteyksiä onkaan.
Kotimatka alkoi ajomatkalla Montreal-Pierre Elliott Trudeaun kansainväliselle lentoasemalle. Vuokra-autolle löytyi oikea palautusosoite helposti opasteita seuraamalla ja suhteellisen helposti löytyi myös reitti tarkastuksiin ja oikealle portille odottamaan koneeseen nousua. Lento Atlantin yli Lontooseen sujui hyvin ja Lontoossa oli taas odotettavissa ripeä vaihto Helsinkiin lähtevään koneeseen. Lento laskeutui Lontooseen myöhässä, vaihtoyhteys terminaalista toiseen takkusi hieman, tarkastuksessa yhdet tavarat vedettiin sivuun perusteellisempaan tutkintaan ja Finnairin lento Helsinkiin katosi taululta. Ei siihen koneeseen tainnut meidän lennolta ehtiä juuri kukaan muukaan, joten British Airwaysin palvelutiskillä oli noin kolmen tunnin jonotus, ennen kuin saimme asiamme hoidettua.
Asioiden hoituminen tarkoitti yöpymistä hotellissa, ruokalippuja ja liput kuljetukseen hotellille ja aamulla takaisin lentokentälle. Olimme tietysti pettyneitä, koska kaikki odottivat matkan päättymistä ja kotiin pääsyä. Mutta tilanteet muuttuvat ja sen mukaan on mentävä. Aamulla herätys oli niin aikainen, että hotellin aamiainen jäi saamatta. Puoli kuuden aikaan olimme jo kentällä ja portille pääsi kello 06.30 aikaan. Kaiken piti taas kerran olla kunnossa, mutta yhden matkustajan osalta näyttikin siltä, että paikkaa koneessa ei löydy. Siinä vaiheessa seuraavien lentojen odottelu tuntui kohtuuttomalta, mutta vaihtoehtoja ei ollut. Muiden mennessä koneeseen meistä yksi jäi istumaan käytävälle ja odottamaan mahdollisesti täyttämättä jäävää paikkaa. Ja aivan viime hetkillä viimeinenkin meistä sai luvan juosta koneeseen, ja jäljellä oleva matka Suomeen päästiin tekemään porukassa.
Helsinki-Vantaan lentoasemalla pieni ja väliaikainen "uusioperheemme" sitten hajaantui ryhmähalauksen jälkeen omia suuntiaan kohti. On jotenkin hienoa miettiä sitä kehitystä, mitä ryhmässä tapahtui kuukauden aikana. Alussa kaikki olivat tietysti hieman pidättyväisiä ja varovaisia. Eri puolilta Suomea, erilaisilla taustoilla varustettuja ja joku jopa reilusti muita vanhempana, mutta kuukauden aikana ei missään tilanteessa ilmennyt minkäänlaista keskinäisiin suhteisiin liittyvää ongelmaa. Päinvastoin, erilaiset taustat ja yhden ikä unohdettiin, ja oli vaan hemmetin hauskaa. Kolmen viikon aikana viikon kerrallaan ryhmässä vierailleet opettajatkin sulautuivat porukkaan kukin vuorollaan loistavasti. Hyvä ryhmähenki ja yhteenkuuluvuuden tunne loivat perustan kaikin tavoin onnistuneelle kuukaudelle. Hei, me sitten hoidetaan tää homma... Ja muuten hoidettiin kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti